Sulitjelma Mines (Sulitjelma gruber) oli norjalainen kaivosyhtiö, joka louhi kuparia, rikkikiisua ja sinkkiä Sulitjelmassa Fausken kunnassa Norjassa. Toiminta alkoi koekaivoksella vuonna 1887. Vuosina 1891-1933 yritys rekisteröitiin ruotsalaiseksi yhtiöksi Sulitelma Aktiebolags Gruber. Vuodesta 1933 vuoteen 1983 se oli rekisteröity norjalaiseksi yhtiöksi A/S Sulitjelma Gruber ja vuodesta 1983 lakkautukseen 1991 saakka yritys oli valtion omistuksessa ja nimettiin Sulitjelma Bergverk AS.
Saamelainen Mons Andreas Petersen löysi kalkopyriittiä noin vuonna 1858, mutta paikan erittäin syrjäisen sijainnin vuoksi epäiltiin, että esiintymät voisivat olla kaupallisesti kannattavia. Vasta kun ruotsalainen teollisuusmies ja konsuli Nils Persson kiinnostui malmiesiintymistä vuonna 1886, edettiin Sulitelman kaivostoiminnan kehittämisessä. Sulitelma Aktiebolags Gruber perustettiin vuonna 1891. Samana vuonna rakennettiin kapearaiteinen Sulitjelma Line. Vuoteen 1956 asti kuparia ja puolivalmisteita kuljetettiin junalla ja höyrylaivalla Finneidin satamaan. Kuljetus oli kallis osa toimintaa kaivosyhtiön koko historian ajan.
Sulitjelmassa tehtiin useita teknisiä innovaatioita ja keksintöjä, mukaan lukien Knudsen -prosessi ja se oli maailman ensimmäisistä sähköisistä kuparisulatoista. Myöhemmin töiden historiassa tehtiin monia muita parannuksia, erityisesti malmin rikastamiseen ja sulatukseen. Sulitjelman kaivokset oli 1900-luvun alussa Norjan toiseksi suurin teollisuusyritys.
Sulitjelma oli alun perin syrjäinen vuoristokylä, jossa asuivat edelläkävijäasukkaat, mutta väkiluku kasvoi nopeasti kaivostoiminnan tahdissa, noin 50:stä noin 1890 lähes 3000:een vuonna 1910. Työläisten elinolosuhteet olivat hyvin alkeelliset ja työolosuhteet vaikeat ja terveydelle vaarallista. Luokkaerot työntekijöiden, esimiesten ja virkamiesten välillä olivat huomattavia.
Toisen maailmansodan aikana Sulitjelman kaivoksia pidettiin niin tärkeänä Saksan sotateollisuudelle, että tuotanto piti ylläpitää hinnalla millä hyvänsä. Vaikka Gestapo tiesi, että työntekijät osallistuivat laittomaan toimintaan, he eivät puuttuneet asiaan, koska pelkäsivät avainhenkilöiden pidätyksen vaikuttavan tuotantoon.
Toisen maailmansodan jälkeinen noususuhdanne vaihtui epävarmuudeksi, kun kuparin hinta laski jyrkästi vuonna 1975. Sitä seurannut kannattavuuden heikkeneminen johti toiminnan säästämiseen ja irtisanomisiin. Silloin tarvittiin myös suuria investointeja vanhaan tehtaaseen. Muun muassa saastuminen oli noussut kasvavaksi ongelmaksi, joka saatiin ratkaistua vain kalliilla puhdistamoilla. Korjaustoimenpiteisiin ryhdyttiin, mutta niiden katsottiin myöhemmin epäonnistuneen. Kaivostoiminta lopetettiin vuonna 1991.
Sen noin 100 toimintavuoden aikana louhittiin kuusi miljoonaa tonnia malmia. Suurin osa tästä oli rikkiä. Loput olivat 0,47 miljoonaa tonnia kuparia, 215 tonnia sinkkiä, 282 tonnia hopeaa ja 3,7 tonnia kultaa.
Lähteet: Wikipedia / Gemini
Sulitjelma 6/2023
Tervetulotoivotukset Sulitjelmaan.
Vanha sulattoalue on käsittelyssä ensimmäisenä. Alueella on tämän lisäksi uudempi sulattorakennus ja lukuisia yksittäisiä kaivoksia. Näistä seuraa blogeja jatkossa.
Sulaton jätekasoja.
Sulitjelman vanha sulatto (Sulitjelma smeltehytte) oli Norjan ja koko maailman mittakaavassa poikkeuksellinen teollisuuskohde, jolla oli merkittävä rooli modernin kupariteollisuuden synnyssä. Vuonna 1899 rakennettu kuparin vesisulatto on nykyään suojeltu museoalue.
- Maailman ensimmäinen sähkösulatto: Sulitjelmaan valmistui vuonna 1893 alueen ensimmäinen vesivoimalaitos. Tämän ansiosta paikkakunnalle perustettiin myöhemmin maailman ensimmäiset sähköllä toimivat kuparisulatot. Alueen tekniset innovaatiot johtuivat pakosta, sillä sulatto sijaitsi eristyksissä vuoristossa, jonne kivihiilen kuljettaminen oli erittäin kallista. Alueelle rakennettiin tehokas vesisulattorakenne, joka käytti hyväkseen virtaavaa vettä ja painovoimaa malmin mekaanisessa rikastuksessa, pesussa ja kuonan erottelussa ennen varsinaista uunikäsittelyä.
- Knudsen-prosessi: Sulatossa otettiin käyttöön paikallisen insinöörin Julius Knudsenin kehittämä sulatusmenetelmä (Knudsen-prosessen). Keksintö mullisti tavan hyödyntää rikkipitoista kuparimalmia ilman ulkoista polttoainetta. Siinä hyödynnettiin malmin omaa suurta rikkipitoisuutta. Kun uuni oli kerran sytytetty, rikki toimi itsestään palavana polttoaineena ilman, että uuniin tarvitsi lisätä puuta tai hiiltä.
Lähde: Gemini
Kuvia vanhasta sulattoalueesta:
Ympäristöongelmat
Sulitjelman sulatto ja kaivostoiminta aiheuttivat yli vuosisadan aikana erittäin vakavia ja pitkäkestoisia ympäristöongelmia, joiden jälkiä siivotaan ja seurataan edelleen. Sulitjelma oli pitkään yksi koko Norjan suurimmista yksittäisistä saastuttajista.
Ympäristöongelmat voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan:
- Valtavat rikkidioksidipäästöt ja hapan sade
Sulatto oli toimintansa loppuvaiheessa vuoteen 1987 saakka Norjan suurin yksittäinen rikkidioksidin (SO₂) päästölähde.
- Koska Knudsen-prosessissa polttoaineena käytettiin malmin omaa rikkiä, sulaton piipuista syöksyi ilmaan valtavia määriä rikkikaasua.
- Kapeassa vuoristolaaksossa kaasut happamoittivat maaperää ja sadetta erittäin rankasti.
- Tämä johti laajaan kasvillisuuskatoon, metsien vaurioitumiseen ja lähialueen luonnon ekosysteemin osittaiseen romahtamiseen.
- Raskasmetallivuodot vesistöihin
Kaivostoiminnan ja sulatuksen suurin nykyongelma on hapan kaivosvaluma (acid mine drainage).
- Alueen maastoon ja vanhoihin kaivoskuiluihin jätetyt rikkipitoiset jätekasat (malmirikasteet ja sivukivi) reagoivat hapen ja sadeveden kanssa.
- Tämä kemiallinen reaktio synnyttää erittäin hapanta vettä, joka liuottaa itseensä ympäristölle vaarallisia raskasmetalleja, kuten kuparia ja sinkkiä.
- Paikalliseen Langvatnet-järveen päätyy edelleen vuosittain kymmeniä tonneja raskasmetalleja, jotka valuvat jokea pitkin eteenpäin Skjerstadfjord-vuonoon. Kupari on erittäin myrkyllistä vesieliöille ja kaloille.
- Jätevuoret ja pohjasedimentit
Sulatuksen ohessa syntynyt hienojakoinen kuona ja rikastushiekka (kaivosliete) läjitettiin aikanaan suoraan luontoon ja vesistöjen pohjaan. Nämä sedimentit estävät edelleen paikoin järvenpohjan normaalia eliötoimintaa.
Nykytilanne
Vaikka sulatto suljettiin ja ilmanlaatu parani nopeasti sen jälkeen, Norjan valtio ja Direktoratet for mineralforvaltning tekevät jatkuvasti töitä valumien patoamiseksi ja puhdistamiseksi. Alueelle suunnitellut uudet kaivoshankkeet kohtaavatkin nykyään tiukkoja ympäristövaatimuksia, jotta ne eivät pahentaisi vanhoja saastumisia.
Lähde: Gemini
Sulitjelman alue kuului aikoinaan Norjan saastuneimpiin alueisiin. Vielä nykyäänkin perintönä on mm. sulffidipitoiset jätealueet, joiden raskasmetallit valuvat sateiden myötä lähijokeen ja Langvatnet-järveen.
Työväenliikkeen kapina: ”Lapin helvetti”
Sulaton ja kaivoksen historiaan liittyy synkkä sosiaalinen puoli. Kaivosyhtiö hallitsi koko yhteisöä autoritäärisesti: sillä oli oma poliisi, omat lait ja jopa oma valuutta. Työntekijöiden olot olivat poikkeuksellisen alkukantaiset ja raskaat, minkä vuoksi paikkaa kutsuttiin nimellä ”Lapin helvetti” (Lapplands helvete).
Vuonna 1907 sulaton ja kaivoksen työntekijät nousivat kapinaan ja perustivat Pohjois-Norjan ensimmäisen ammattiyhdistyksen Langvatnet-järven jäällä, mikä oli merkittävä virstanpylväs koko Norjan työväenliikkeen historiassa.
Lähde: Gemini
Norjassa kaivosmaisemia ihaili kaivostutkijat
Jari ja Jarkko