Jatkoa Sulitjelman kaivoksen ensimmäiselle osalle.
Sulitjelman sulatto ja kaivostoiminta aiheuttivat yli vuosisadan aikana erittäin vakavia ja pitkäkestoisia ympäristöongelmia, joiden jälkiä siivotaan ja seurataan edelleen. Sulitjelma oli pitkään yksi koko Norjan suurimmista yksittäisistä saastuttajista.
Ympäristöongelmat voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan:
- Valtavat rikkidioksidipäästöt ja hapan sade
Sulatto oli toimintansa loppuvaiheessa vuoteen 1987 saakka Norjan suurin yksittäinen rikkidioksidin (SO₂) päästölähde.
- Koska Knudsen-prosessissa polttoaineena käytettiin malmin omaa rikkiä, sulaton piipuista syöksyi ilmaan valtavia määriä rikkikaasua.
- Kapeassa vuoristolaaksossa kaasut happamoittivat maaperää ja sadetta erittäin rankasti.
- Tämä johti laajaan kasvillisuuskatoon, metsien vaurioitumiseen ja lähialueen luonnon ekosysteemin osittaiseen romahtamiseen.
- Raskasmetallivuodot vesistöihin
Kaivostoiminnan ja sulatuksen suurin nykyongelma on hapan kaivosvaluma (acid mine drainage).
- Alueen maastoon ja vanhoihin kaivoskuiluihin jätetyt rikkipitoiset jätekasat (malmirikasteet ja sivukivi) reagoivat hapen ja sadeveden kanssa.
- Tämä kemiallinen reaktio synnyttää erittäin hapanta vettä, joka liuottaa itseensä ympäristölle vaarallisia raskasmetalleja, kuten kuparia ja sinkkiä.
- Paikalliseen Langvatnet-järveen päätyy edelleen vuosittain kymmeniä tonneja raskasmetalleja, jotka valuvat jokea pitkin eteenpäin Skjerstadfjord-vuonoon. Kupari on erittäin myrkyllistä vesieliöille ja kaloille.
- Jätevuoret ja pohjasedimentit
Sulatuksen ohessa syntynyt hienojakoinen kuona ja rikastushiekka (kaivosliete) läjitettiin aikanaan suoraan luontoon ja vesistöjen pohjaan. Nämä sedimentit estävät edelleen paikoin järvenpohjan normaalia eliötoimintaa.
Lähde: Gemini
Sulitjelma 6/2023
Kuva uusimmasta tehdaskombinaatista.
Kovin on jäänyt oman onnensa nojaan tämä tehdasrakennus.
Kellarit ja perustukset ovat jo jäämässä vesirajan alapuolelle oltuaan hylättynä jo vuosikymmenet.
Jätemonttu
Eipä näy tässä konseptissa enää toimintaa.
Vanhat hylätyt murskesiilot
Hylätty kaivoskonttori.
Hylätty laboratorio
Hylätty hissi
Osin purettua vanhempaa tehdasrakennusta. Jätettä kyllä vielä löytyy…
Edellä oleva purettu rakennus vanhassa kuvassa.
Vanhaa kaivoskalustoa.
Mitäpä tämä kaivoskonsepti on tuottanut lähivesitöihin?
Vanha kuva rikastamoalueesta, jossa jätteet dumpataan suoraan Langvatnet-järveen.
Vanha kuva, jossa tehdas tuottaa rikkipäästöjä ilmaan.
Samaa sarjaa: jätteet lisäksi järveen.
Nykyään nämä ”hiekkarannat” eivät taida olla sieltä puhtaimmasta päästä.
Ei lähimainkaan! Vuodesta 1991 ei ole tapahtunut… mitään edistystä!
Purkujätettäkin dumpattu rantatäyttöihin. Vastuuttomalle näyttää tämän tason toiminta…
Vastarannallekin on kertynyt hyvät ”rantahietikot”. Onko tämä kärjistetysti samaa sarjaa kuin Bolidenin mainostamat kunnostusratkaisut ”vesipeittorakenteena”?
Toisenlainen kuvakulma alueesta. Pohjalla saastunut järvi ja edessä alhaalla rikastamoalueen ”täytöt”. Vastapainona näyttävät tunturimaisemat.
Hylättyä tehdaskiinteistöä on pyritty ehostamaan näyttävillä muraaleilla.
Haukkaatko kaivosteollisuuden ”vihreänsiirtymän” omenaa?
”Kaivosteollisuus ry:n Salmela” vartioimassa kaivosteollisuuden etuja?
”Malminetsijät” vauhdissa
”Puhdistetuissa” vesissä olisi mukava uida, mutta jää tällä kertaa väliin…
Jälkisanat
Sulitjelma on historiallinen monumentti kaivosteollisuuden perinteiselle toimintatavalle, jossa luonto nähtiin pääasiassa ilmaisena jätealtaana ja ilmakehä ilmaisena savupiippuna. Tässä norjalaisessa vuoristoidyllissä teollisuuden saavutuksia ei mitattu vain tuotetuissa metalleissa, vaan myös happamissa sateissa, jotka riisuivat ympäröivän vuoriston kasvillisuudesta hämmästyttävän tehokkaasti.
Alueen tunnetuin ja kestävin nähtävyys on hapan kaivosvaluma, joka huolehtii kuparin ja sinkin katkeamattomasta kuljetuksesta lähivesistöihin vielä vuosikymmeniä kaivoksen sulkemisen jälkeen. Erikoisuutena Sulitjelmassa oli se, ettei monimutkaisia rikastushiekka-altaita tarvittu, sillä jätteet oli zeniittimäisen helppoa kippata suoraan järven ja vuonon pohjaan uutta elämää odottamaan.
Nykyään tämä hylättyjen konttorien, kelluvien perustusten ja purkujätteen kirjoma maisema toimii inspiroivana muistutuksena kaivosteollisuuden toisesta puolesta. Kauniit vuoristomaisemat peittävät ympäristövelat niin taidokkaasti, että paikalle uskaltaa jopa maalata edustavia muraaleja toivoen kaikkien unohtavan, mitä maaperään ja sedimentteihin todellisuudessa kätkeytyy.
Vielä tänäkin päivänä tämä kaivosjätteen loppusijoitus vuonojen pohjille on ykkösvaihtoehto Norjan kaivosteollisuudelle. Esimerkkinä on mm. Nordic Mining -yhtiön Engebø-projekti, joka on suuri ja ajankohtainen kaivoshanke Lounais-Norjassa, Sunnfjordin alueella. Alueella on yksi maailman suurimmista hyödyntämättömistä rutiiliesiintymistä (titaanioksidi). Engebøn kaivoksen malmivarannoiksi on arvioitu noin 154 miljoonaa tonnia.
Norjan Engebøn rutiili- ja granaattikaivokseen liittyvät lupaongelmat ovat olleet vuosia Norjan historian seuratuimpia ja kiistellyimpiä ympäristöoikeudenkäyntejä. Kiistan keskiössä on jätevesien ja rikastushiekan pumppaaminen Førdevuonoon (Førdefjorden). Norjan korkein oikeus antoi päätöksen, jossa se totesi kaivoksen toiminta- ja jätepäästöluvat pätemättömiksi. Oikeus asettui ympäristöjärjestöjen (Naturvernforbundet ja Natur og Ungdom) puolelle.
Päätös perustui EU:n vesipuitedirektiiviin. Korkein oikeus katsoi, ettei pelkkä kaupallinen kannattavuus, aluetalous tai paikallinen työllisyys ole laillisesti riittävä peruste heikentää vesistön tilaa tai saastuttaa sitä.
Norjan Sulitjelmassa jätejärvellä kalasteli kaivostutkijat
Jari ja Jarkko